”EI veronkorotuksille!” – Jouni Kosken mukaan kunnallisveron progression lisääminen olisi Akaalle kuolinisku

Mielipiteet Julkaistu Akaan Seudussa 26.5.2021 07:00

Kuntavaalien alla esitetään lupauksia, vaatimuksia ja toiveita enemmän kuin koskaan. Positiivista on, että yhteiset asiat kiinnostavat ja niistä esitetään paljon mielipiteitä, sillä keskustelua tarvitaan. Avoin keskustelu luo innostusta ja sitoutumista. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että vaalien jälkeen on kaupungin vastuullisen kehittämisen aika. Eri asioilla on erilaiset mittasuhteet, ja niillä on erilaiset vaikutukset kaupungin tulevaisuuteen, vaikka ne olisivat miten upeita tahansa.

Rahojen käyttäminen ja jakaminen on aina helpompaa kuin niiden hankkiminen, vaikka niin valtion kuin kaupunginkin rahat ovat ikään kuin yhteisiä. Velaksi ei kukaan voi elää kuin vain hetken, sillä maksun aika on aina edessä.

Pääministeri Sanna Marin (sd) järkytti nyt vaalien alla monia, kun hän väläytteli kunnallisveron progression lisäämistä. Se ei olisi kaupungillemme ratkaisu vaan ”kuolinisku”, sillä Akaan kuntaveroprosentti (22,25) on jo valmiiksi niin korkea, että se vähentää kaupungin houkuttelevuutta.

Kuntaveroprosenttimme olisi siten saatava lasku-uralle, sillä siitä on muodostunut jo este kaupungin kasvulle. Kehittyäkseen kaupunki tarvitsee uusia asukkaita, yrittäjiä ja uusien yrityksien luomia työpaikkoja. Covid-19-pandemia on lisännyt ihmisten kiinnostusta asua väljemmin, mikä lisää seutukaupunkien kiinnostavuutta asuinpaikkana.

Talvella ilmestyi valtiovarainministeriön julkaisu: Kunnat käännekohdassa? Kuntien tilannekuva 2020. Siinä Akaa luokiteltiin taajaan asutuksi mutta valitettavasti väestöään menettäväksi kunnaksi. Kehityksen kääntämiseksi tarvitsemme Akaassa nyt vastuullista kehittämistä, joka tarkoittaa vastuunottoa palveluista mutta myös taloudesta ja elinvoiman kehityksestä. Ilman näitä kaikkia hyvinvointi muuttuu pahoinvoinniksi ja kaupunki surkastuu kehitysalueeksi.

Jouni Koski

FT, KTM

Kuntavaaliehdokas (kok)

Lisää julkaisuja

11.6.2021

Akaan synkkään väestöennusteeseen on vastattava voimakkaalla elinvoiman rakentamisella ja maineen parantamisella

Akaan synkkään väestöennusteeseen on vastattava voimakkaalla elinvoiman rakentamisella ja maineen parantamisella Mielipiteet Julkaistu 11.6.2021 11:06 Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI julkaisi kesäkuun

31.5.2021

Tiedolla johtamisella parhaimmat palvelut Suomen menestyvimpään kuntaan

Tiedolla johtamisella parhaimmat palvelut Suomen menestyvimpään kuntaan Mielipiteet Julkaistu Akaan Seudussa 31.5.2021 14:25 Nykyään tietoa on saatavilla kaikesta yhä enemmän

22.5.2021

Tehdäänkö yhdessä ennätys? – Akaaseen Suomen korkein äänestysprosentti kuntavaaleissa

Tehdäänkö yhdessä ennätys? – Akaaseen Suomen korkein äänestysprosentti kuntavaaleissa Mielipiteet Julkaistu Akaan Seudussa 18.5.2021 07:59 Tekisimmekö sen tällä kertaa yhdessä