Akaan kehittymiskyky määrittää kaupungin tulevaisuuden

Mielipiteet Julkaistu Akaan Seudussa 8.5.2021 14:00

Ei ole kunta entisensä, vaan nykyään sekin on yritysten tapaan kovassa kilpailussa muiden kuntien kanssa. Tarvitaan vahvaa asiakaskeskeisyyttä ja yritteliäisyyttä, jotta palvelu- ja kilpailukykyä pystytään kehittämään niin, että pärjätään kuntien keskinäisessä kilpailussa niin uusista asukkaista kuin investointeja ja hyvinvointia kuntaan tuovista yrityksistä.

Kilpailutilanne haastaa kuntapolitiikan ja sen tekijät, joiden tulisi olla visionäärisiä ja tavoitteellisia luoden suuntaa yhdessä kunnan virkamiesjohdon kanssa. Heidän pitäisi olla esimerkkinä lukuisille kunnan asiantuntijoille ja kannustaa ennakoivaan kehittämiseen sekä tukea heitä tinkimättömästi arvokkaassa työssään.

Vaateet ovat 2020-luvulle tultaessa kasvaneet niin kuntajohdolle kuin kuntapoliitikoillekin. Kunnan kehittäminen on yhteistyötä, jossa tarvitaan strategista ajattelua, riittävän kovaa ”lähtönopeutta telineistä”, vahvaa osaamista ja kykyä päätöksentekoon. Ilman näitä ei pystytä tarttumaan avautuviin mahdollisuuksiin ja kunnan kehittymiskyky ei ole riittävä uudistamaan kaupunkia keskinäisen kuntakilpailun kentässä. Jos kunta ei kykene kehittymään ja kasvamaan, on vaihtoehtona taantuminen. Silloin edessä ovat vain taloudelliset leikkaukset ja kaikkien hyvinvointi heikkenee. Yhtään Akaan kehittymistä tukevaa päätöstä ei tulisi viivytellä puoluekannoista riippumatta.

Jouni Koski

FT, KTM

Kuntavaaliehdokas (kok)

Lisää julkaisuja

11.6.2021

Akaan synkkään väestöennusteeseen on vastattava voimakkaalla elinvoiman rakentamisella ja maineen parantamisella

Akaan synkkään väestöennusteeseen on vastattava voimakkaalla elinvoiman rakentamisella ja maineen parantamisella Mielipiteet Julkaistu 11.6.2021 11:06 Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI julkaisi kesäkuun

31.5.2021

Tiedolla johtamisella parhaimmat palvelut Suomen menestyvimpään kuntaan

Tiedolla johtamisella parhaimmat palvelut Suomen menestyvimpään kuntaan Mielipiteet Julkaistu Akaan Seudussa 31.5.2021 14:25 Nykyään tietoa on saatavilla kaikesta yhä enemmän

28.5.2021

”EI veronkorotuksille!” – Jouni Kosken mukaan kunnallisveron progression lisääminen olisi Akaalle kuolinisku

”EI veronkorotuksille!” – Jouni Kosken mukaan kunnallisveron progression lisääminen olisi Akaalle kuolinisku Mielipiteet Julkaistu Akaan Seudussa 26.5.2021 07:00 Kuntavaalien alla