Jokainen nuori on arvokas ja ansaitsee hyvän tulevaisuuden

Mielipiteet Julkaistu Akaan Seudussa 20.4.2021 07:50

Sivistys ja osaaminen eivät varastoidu vaan jokainen sukupolvi pitää kouluttaa ja mieluummin paremmin kuin edellinen. Vaikka poliittinen keskustelu oli osin kiivasta kaikissa puolueissa, oli niin yhteiskunnan kuin yksilöiden kannalta tärkeää, että lopulta maksutonta oppivelvollisuutta päätettiin laajentaa 18 ikävuoteen.

Työelämässä tarvitaan yhä enemmän osaamista, jotta työura saadaan alkuun, ja että se myös mielekkäästi kehittyy. Huhtikuussa julkaistiin Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran raportti, joka tiivistyy keskeiseen johtopäätökseen: Vaikka koulutus toki maksaa, vielä kalliimmaksi yhteiskunnalle käy, jos ihmisiä jätetään kouluttamatta niin, että he ajautuvat työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Myös meillä kunnassa on suuri vastuu siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on turvallinen lapsuus ja mahdollisuus kasvuun ja kehitykseen. Vastuumme ei pääty uuteen oppivelvollisuusikään, vaan nuorten ohjaaminen ja tukeminen jatko-opintoihin on myös tärkeää. Tähän voimme varmasti panostaa vieläkin enemmän myös kunta- ja maakuntatasolla.

Jouni Koski

FT, KTM

kuntavaaliehdokas (kok)

Lisää julkaisuja

11.6.2021

Akaan synkkään väestöennusteeseen on vastattava voimakkaalla elinvoiman rakentamisella ja maineen parantamisella

Akaan synkkään väestöennusteeseen on vastattava voimakkaalla elinvoiman rakentamisella ja maineen parantamisella Mielipiteet Julkaistu 11.6.2021 11:06 Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI julkaisi kesäkuun

31.5.2021

Tiedolla johtamisella parhaimmat palvelut Suomen menestyvimpään kuntaan

Tiedolla johtamisella parhaimmat palvelut Suomen menestyvimpään kuntaan Mielipiteet Julkaistu Akaan Seudussa 31.5.2021 14:25 Nykyään tietoa on saatavilla kaikesta yhä enemmän

28.5.2021

”EI veronkorotuksille!” – Jouni Kosken mukaan kunnallisveron progression lisääminen olisi Akaalle kuolinisku

”EI veronkorotuksille!” – Jouni Kosken mukaan kunnallisveron progression lisääminen olisi Akaalle kuolinisku Mielipiteet Julkaistu Akaan Seudussa 26.5.2021 07:00 Kuntavaalien alla